keskiviikko 12. elokuuta 2015

18.7.

Sanoimme toisillemme tahdon. Päivä oli täydellinen.


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Häähiukset

Mä kasvatin pitkään hiuksiani häitäni varten. Tammikuussa kuitenkin kävelin kampaajan tuoliin ja sanoin että leikkaa mulle polkka. Sinne meni mun pitkät hiukset. Onhan ne siitä tosin jo kasvanu paljon, eikä ne nyt enää oikeestaan edes ole lyhyet vaan jostain siitä pitkän ja lyhyen välistä.
Mutta kun päätin leikata hiukseni, muttui se miten laitan ne häihini. Eilen olin "kampaajalla", eli siis mieheni isosiskon luona ja teimme koekampauksia. Koko homma osottautuikin paljon vaikeammaksi mitä luulin. Sinne mennessäni mulla oli selkeä visio siitä millaisen kampauksen haluan, mutta jotenkin enää en ole yhtään varma. Onneksi kokeilemme vielä kampauksia ennen hääpäivää. Huvittaa vain jotenkin sanoa hänelle etten ehkä tahdokaan sitä kampausta mitä yritimme tehdä varmaan monta tuntia!

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Uudet mekot

Niinhän siinä sitten lopulta kävi että päädyimme tilaamaan kaasolle ja morsiusneidolle uudet mekot. Tilattiin ne Boozt.comista ja nyt on kyllä sitten juuri sellaiset mekot kuin tahdoinkin! Juuri sopivan simppelit ja kesähäihin kivan mittaiset. Paras juttu näissä on tietenkin että ne sopii henkilöille joille niitten kuuluu sopia, haha.


perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kimpun suunnittelua

Eilen äitini vieraili luonani ja oli aika tehdä testikimppuja. Tiesin tasantarkkaan miltä kimppuni tulisi näyttää ja äitini onnistui toteuttamaan haaveeni. Kimppuuni tulee neilikkaa sekä morsiusharsoa. Siitä en ollut vielä varma haluanko joukkoon niitä pieniä kimalteita ja kimpun vihreitten kanssa on vielä jotakin epäselvyyttä, mutta tällaisen hääkimpun äitini minulle eilen väänsi. Aivan ihana!


maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hääperinteistä

Sulhanen ei saa nähdä pukua ennen häitä

Tämä on minulle tärkeä perinne josta haluan ehdottomasti pitää kiinni. Kävin tosiaan äitini kanssa puvun ostamassa jonka jälkeen se piilotettiin aluksi äitini luokse, mutta tilan puutteen takia se siirrettiin sulhaseni vanhempien luokse. Siellä sillä on oma huone jossa se riippuu kattolampusta ja sulhanen ei ole sitä nähnyt, eikä nää ennen kirkkoa.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä

Tästä en ole aivan varma, tämä ei ole minulle välttämätön perinne. Mutta voi toki olla että hankin vielä kaikki tähän tarvittavat asiat. Jotakin uutta minulla on ainakin varmasti ja jotain vanhaa voisi olla esimerkiksi hääpukuni? Sitten täytyisi vain lainata jotain ja ostaa vaikka sukkanauha jossa on sinistä..

Hääparin tulee nukkua erillään häitä edeltävä yö

Ollaan jo sovittu tästä ja molemmat oltiin sitä mieltä että nukumme erillään, en tiedä miksi se oli molemmille niin selvä juttu. Sitä emme tosin ole vielä  päättäneet että kumpi nukkuu kotona ja kumpi lähtee evakkoon.

Isä saattaa alttarille ja luovuttaa tyttärensä sulhaselle

Tästä olenkin jo jutellut isäni kanssa ja minulle tämä on todella tärkeä perinne mitä haluan ehdottomasti noudattaa.

Riisin heittäminen

Meillä ei heitetä riisiä koska se on kovaa ja menee jokapaikkaan eikä tule hyviä kuvia kun joutuu siristelemään ettei riisiä lennä silmiin. Meillä heitetään terälehtiä, ne leijailee nätisti eikä niitä tarvitse varoa.

Häävalssi

Tästä olemme käyneet kovaa keskustelua. Minä en ole mikään paras valssaaja mutta tahtoisin kuitenkin tanssia sen ensimmäisen tanssin. Mulle kävisi ihan sellainen huojuminenkin mutta Juppe on sanonut että jos haluan tanssia niin se on sitten valssi. Katsotaan nyt kuinka käy.

Morsiamen ryöstö

Tälle ehdoton ei. Mielestäni tämä on ehkä jopa hiukan mauton perinne. Me ei muutenkaan haluta häihimme kamalasti mitään ylimääräistä turhaa ohjelmaa joten tämä on helppo jättää pois.

Kakun leikkaaminen

Kakkua leikataan varmasti (hitaasti ja varmasti), mutta luulen että polkeminen jätetään pois. Onhan se huvittava perinne mutta tämäkin ehkä hiukan mauton.

Kimpun ja sukkanauhan heitto

Häissämme heitetään varmasti ainakin kimppua, en tiedä mitä mieltä sulhanen on tuosta sukkanauhan heittämisestä, mutta minun mielestäni se olisi ihan hauska. Tosin sukkanauhaa ei taatusti haeta helman alta, se on varma!

torstai 4. kesäkuuta 2015

Vihkisormus

Halusin jonkun näyttävän vihkisormuksen. Katselin alkuun paljon sormuksia ulkomailta, koska sieltä saisi halvemmalla komeamman sormuksen. Mutta lopuksi päädyin kuitenkin ostamaan sormuksen Suomesta koska minua hirvitti jos sormus hukkuisi matkalla ulkomailta Suomeen ja olisin maksanut siitä suuren summan enkä sitä ikinä saisi. Näinpä tilasin sormukseni Malmin korupajalta. Kun löysin kyseisen sormuksen en montaa päivää miettinyt sen tilaamista, se oli upea ja juuri sellainen millaisen tahdoinkin. Sormus on korupajan omaa mallistoa ja mallin nimi on New Orleans. Siinä on yhteensä 11 timanttia, suuri keskitimantti on 0,30 ct ja sen ympärillä 10 pienempää ovat 0,01 ct.
Täytyy vielä kehua Malmin korupajaa nopeasta toimituksesta.





Aijomme teettää kihlasormuksestani tämän sormuksen kanssa yhteensopivan rivitimanttisormuksen ja olen siihenkin alustavasti kysellyt Malmin korupajalta mahdollisuuksia ja hintaa. Uskon vahvasti että teetämme kihlan muokkaukset siellä.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Hääpukuni

Mulla hääpuvun hankkiminen oli melko mielenkiintoinen projekti. Lähdetään ihan alusta.
Alun perin bongasin Pinterestistä mekon johon rakastuin aivan suunnattomasti, kun kuvaa klikkasi se vei sille sivulle mistä puvun saa ostettua. Tutkittuani  siskoni tutkittua asiaa huomasi hän että kyseessä on aika kyseenalainen joku kiinalainen firma josta ei todellakaan kannata pukua ostaa. Minä totta kai masennuin kun ajattelin etten saa unelmapukuani.
Pitkien nettisivustojen selaamisten jälkeen päätin kuitenkin vain marssia kivijalkaliikkeeseen ja sovittamaan pukuja. Sieltä löysin tämän puvun josta pidin kyllä kovasti mutta jokin siinä oli miksei se kuitenkaan ollut se unelmieni puku.


Yhtenä päivänä löysinkin itseni selailemasta käytettyjä hääpukuja joltakin sivustolta ja sain päähäni mennä katsomaan mitä Tori.fi sivustolta voisi löytyä. Selailin monet puvut ja sitten se oli siinä. Katsoin missä puku sijaitsee - Kaarinassa, eli ei kovin kaukana. Mitä puku maksaa - 550e, täydellistä!
Niinpä otin yhteyden myyjään ja parin viikon päästä olin äitini kanssa matkalla Kaarinaan. Sovitin pukua ja tiesin heti, tässä se on. Tämä on minun pukuni. Äitini kysyi että onko se nyt tämä ja kun sanoin kyllä, tuli äitillenikin tippa linssiin.
Lähdin tyytyväisenä kerran käytetty (jonka jälkeen pesulassa pesty) ja minulle täydellisesti istuva hääpuku mukanani. Sain vielä virallisen liikkeestä saadun ostotodistuksen mukanani.
Niin kuin sanoin jo aikaisemmin en viitsi tänne laittaa sovitus kuviani koska en voi olla varma ettei sulhaseni käy niitä sitten kurkkimassa, mutta pukuhan on tosiaan Mori Lee Blu 5172.